Published at 2.10.2007
in Elämä.
Olen hengissä. Duuni on ohi ja paluu Lappeenrantaan tapahtunut. Elämäntilanteen muutoksesta ainakin lähipiiri tietää, mutta mainittakoon näin julkisesti vielä että yksiöön muutto on edessä tulevana viikonloppuna.
Blogin tulevaisuudesta en oikein osaa sanoa vielä mitään. Kiinnostus/jaksaminen/ehtiminen on kuitenkin näillä näkymin varsin vähäistä. Kouluhommiakin pitäisi painaa suht kiukulla, kunhan saa ns. juoksevat asiat alta pois. En kuitenkaan ole katoamassa intternetistä minnekään, joten täällä nähdään jatkossakin.
Palailemisiin.
Published at 11.8.2007
in Elämä and Työ.
Olen elo- ja syyskuun töissä Loviisassa Fortumin ydinvoimalaitoksella. Toimin säteilysuojeluavustajana vuosihuollon ajan, ja vuorotyöstä johtuen blogin päivittelytkin voivat jäädä vähiin. Pahoittelen.
Blogilista ei noteeraa päivityksiäni.
Firefox-selaimeen löytyy äärimmäisen kätevä Adblock Plus -lisäosa, jonka avulla monella nettisivulla esiintyvistä vilkkuvista tai muuten vain ärsyttävistä mainoksista pääsee eroon. Pelkkä lisäosa ei kuitenkaan itsessään mainoksia torju, vaan lisäksi vaaditaan ns. filtersettejä, eli sääntöjä joiden perusteella sivujen koodista karsitaan mainoksia sisältävät elementit pois. Tällaisia filtersettejä on joka lähtöön, mutta itse olen hyviksi havainnut ulkomaisia sivuja selatessa EasyListin sekä kotimaisten mainosten tulvaa vähentävän Viltterin.
Internetseissä huhutaan syksyllä tulevasta Nokia LD-4W -GPS-mokkulasta, joka siis olisi varsin suora korvaaja edelliselle LD-3W -mallille. Kyseinen pulikka on ollut omalla hankintalistallanikin varsin korkealla, mutta asiaa täytyy ehkä punnita uudelleen mikäli tuollaisia uutuuksia on tulossa. FCC-hyväksynnänkin laite on saanut, joten ihan pelkästä puhelinmallien maailmasta tutusta photoshoppailusta ei liene kyse.
Blogiin tulee aina formulaviikonloppuisin veikeitä kävijäpiikkejä johtuen pääasiassa tästä aikaisemmasta postauksestani koskien formuloiden näkymistä netistä. Nettistreamien etsijöille ajattelin tarjota nyt tuoreimmat linkit suoraan MuroBBS:stä:
linkit itse streameihin löytyvät täältä. Streamit aukeavat joko TVUPlayerilla tai SopCastilla. Kummankaan toimivuutta en ole itse testannut, mutta uskoisin kyseessä olevan ihan ns. soivia pelejä, koska niinkin moni tuota kautta kisoja seuraa. Noihin lähetyksiin kun yhdistää vielä virallisen Formula 1 Live Timingin (toimii myös puhelimessa), niin kisastudio on valmis.
Juu, pistin WordPressin puhtaalta pöydältä sisään ja säädin vähän muutakin. Nyt WP kattaa myös roju.orgin etusivun ja sen on tarkoitus toimia jonkinlaisena CMS:nä tästä eteenpäin. Vaan kertokaapa viisaammat, kuinka saan tuon RSS-feedin toimimaan oikein, ts. näkymään entisessä osoitteessa? Moni kun varmaan lukee blogiani suoraan feedistä eikä esim. Blogilistan kautta.
edit: No sehän näyttäs kuitenkin toimivan niinku ennenkin. Nuo blogin sivupalkista tai Firefoxissa osoitepalkista klikattavat feedit vaan ovat eri osoitteessa.
Muropaketissa on tuore testi matkapuhelimen yhteydessä toimivista Bluetooth-GPS-mokkuloista ja navigointisoftista. GPS-pulikoissa ei liiemmin eroja ollut, mutta softista sen sijaan löytyi jonkin verran sanottavaa. Parhaana pidettiin Nokia Mapsia.
Sonera mainostaa mobiilimeseään mitä ärsyttävimmillä tavoilla. Älkää sortuko siihen. Tero Lehto vinkkaa Mobiili- ja PDA-blogissaan Windows Live Messengeriin s60v3-puhelimille. Joku vastaava on tullut vastaan aiemminkin, mutta se oli ihmeellinen kiinaviritys ja toimi vain hetken, joillain ehkä pidempäänkin. Jonkin aikaa käytin Jasmon suosittelemaa Quick IM:ää, mutta se sai lähteä oikean mesen tieltä.
Published at 24.7.2007
in Linkit.
Jasmo kirjoitteli LinkedIn-verkostoitumispalvelusta. Itsekin piti jo aikaa sitten, kerta omakin profiilini sieltä löytyy. Ihan koulu/inttikaverit.com -tyyliseen sosiaalipornoiluun palvelusta ei mielestäni ihan ole, vaikkakin Jasmonkin mainitsema titteleillä mehustelu on jo sinällään varsin viihdyttävää. Lisäilkäähän tutut (ja miksei tuntemattomatkin, mutta vain jos on töitä tarjolla :) minut kontaktilistoillenne.